torstaina, marraskuuta 29, 2007

Kulttuurisotaa

Sen jälkeen kun Turun yliopistossa siirryttiin kahdesta lukukaudesta neljään periodiin, on aikataulujen tekeminen monimutkaistunut pahemman kerran. Itselleni on nyt usein käynyt niin, että kun aiemmin 24 tunnin luentosarjaan oli käytettävissä kolme kuukautta, on samat tarinat nyt pitänyt paukuttaa kuuden viikon sisällä. Sitten kun luentosarjoja osuu kaksi tai kolmekin samaan periodiin, alkaa opetusvireen ylläpitäminen todella käydä haasteesta, luentojen kunnollisesta valmistelusta puhumattakaan. Siihen vielä yksittäiset luentokerrat muilla luentosarjoilla ja yleisötilaisuudet päälle, niin johan pysyy lämpimänä. Näin kävi juuri nyt marraskuussa, ja blogikin pääsi vaikenemaan.

Syksyn mielenkiintoisiin kokemuksiin kuului viime viikolla järjestetty Suomen Urheiluhistoriallisen Seuran 15-vuotisjuhlaseminaari, jossa itse hääräsin isäntälaitoksen eli TY:n poliittisen historian edustajana ja käytännön järjestelijänä. Yksi pääteemoista oli 100-vuotisen Suomen Olympiakomitean historia, jota esitelmöitsijät lähestyivät kaikkea muuta kuin hymistellen. Varsinkin tarinat urheiluestablishmentimme doping-asenteista 1970-luvulla, joita kertoili IS-Veikkaajan toimittaja Juha Kanerva, olivat karua kuultavaa. -Muutkin käyttävät, meidänkin täytyy, oli perussuhtautuminen. Mitä enemmän asiasta kuulee, sitä osuvammalta ajankuvalta Hassisen Koneen Jurot Nuorisojulkkiset (1981) alkaa tuntua:

Juoksen, voitan, kansa hurraa, valmentajat juhlivat tulosta
Minä yksin käymälässä itkien verta ulostan
Olen paras, voittamaton, vain elämä nopeampi on
Tyytyväisiä herrat on, on meillä harraste terve, verraton

Toinen palkitseva oivallus seminaarista tuli ulkomaisen puhujan, tanskalais-saksalaisen urheilusosiologi Henning Eichbergin esitelmästä, jossa hän analysoi spontaanin naurun ja ilon katoamista liikunnasta sen kilpaurheiluksi muuttumisen myötä. Itse liitin tämän mielessäni osaksi sitä laajempaa kehityskulkua, jossa organisoimattoman vapaa-ajan määrä jatkuvasti vähenee ja vapaan julkisen tilan ala kapenee. Nykyisinhän sitten ollaan jo tilanteessa, jossa elämyksiä täytyy oikein hakemalla hakea ja niitä tuottamaan on kasvanut ihan oma liiketoiminnan haaransakin.

Päättymässä olevan kirjasyksyn aikana hylsyt lentelivät vanhaan malliin ja itsenäisyyden 90-vuotisjuhlan kunniaksi vielä enemmänkin kuin normaalivuonna. Yhteensä Suomea ja toista maailmansotaa käsitteleviä kirjoja on tänä vuonna julkaistu yli kolmekymmentä, ja se on paljon, kun ottaa huomiooon, kuinka paljon tästä aiheesta on jo aiemmin kirjoitettu. No, sanottavaa tuntuu riittävän ja turhaanhan minä tässä käyn ihmettelemään, olinhan tuota kirjallista hyökyaaltoa kumuloimassa itsekin.

Nyt sodan käsittelyssä eturintamassa ovat kulttuurin legioonat. Tänään kohutaan lehdissä Kristian Smedsin ohjaamasta Kansallisteatterin uudesta Tuntemattomasta, jossa kansallisia ikoneja pöllyytetään oikein kunnolla. Smeds totesi eräässä haastattelussa näytelmän tavoitteena olevan kaapata keskeinen kansallinen kulttuuri-instituutio nuoremille sukupolville ja tulkita sitä heidän kollektiivisen elämänkokemuksensa kautta. Tavoite on kunnianhimoinen mutta äärimmäisen tervetullut. Itse en tietenkään eliittiin kuulumattomana päässyt ensi-iltaa todistamaan, mutta kuulemani perusteella tuntuu siltä, että Smeds on onnistunut luomaan suomalaisuutta ajankohtaisella tavalla ja todella syvältä luotaavan teoksen. Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen dominoivaksi nousseelle mahtipontiselle ja ryppyotsaiselle suomalaispatriotismille sotamenneisyyden karnivalisointi ja kansallisiin myytteihin kohdistuva älykäs pilkka ei tee ollenkaan huonoa.

Ja tietysti Renny Harlinin Mannerheim-elokuva! Pääosan esittäjäksi valittu Mikko Nousiainen on ulkoisen samankaltaisuutensa vuoksi hyvä valinta jo siksi, että hänellä on jo aiempaa taustaa vastaavissa luonnerooleissa. Luovasti ajatellen Levottomat-elokuvan vaihtuvissa ja usein päällekkäisissä naissuhteissa elelleen juurettoman Arin henkilökohtainen opportunismi ei välttämättä ole tähtitieteellisen kaukana Mannerheimin perusoivalluksista. Eri tasoilla totta kai, mutta poikamieselämää kuitenkin. Mielenkiintoisena havaintona todettakoon, että elokuvan rahoittajien joukosta löytyi sama mystinen Kehittyvien Maakuntien Suomi ry, joka viime eduskuntavaaleissa jakoi avokätisesti ja puoluerajoihin turhia tuijottelematta tukea mm. Sauli Niinistölle, Matti Vanhaselle, Paavo Väyryselle, Suvi Lindénille, Juha Miedolle ja Meri-Kukka Forsiukselle. Nykyisten ja tulevien suurmiesten/naisten urien ohella yhdistys on nyt päättänyt ryhtyä pönkittämään myös menneisyyden dignitäärien jälkikuvaa. Menneisyyspolitiikkaa monessakin mielessä!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Urheilun vakavoituminen näyttää allekirjoittaneen vinkkelistä yleisen kukkahattuisuuden lisääntymisen sivuhaarana. Mikään ei ole mitään, ellei sitä ole kunnolla organisoitu ja valvottu ja säännöstelty. Varsinkaan urheilukilpailut. Ja kun järjestelyt ovat kankeita ja virkamiesmäisiä, niin sama tunnelma helposti tarttuu kilpailijoihinkin. Tulokset ovat näin varmaankin tasapuolisempia ja kovempia, mutta tekemisen ilo katoaa helposti.

Sama juttu yhteiskunnassa: kun joku muu sanelee säännöt, on niiden noudattaminen pakkopullaa ja rikkomisessa oma ilonsa, vaikka ne säännöt alunperin ovatkin rikkojan parasta ajatellen kenties laadittu. Kai vastuun ottaminen omista teoista ja luottaminen siihen että muutkin tekevät samoin on vaan liian vaikeaa.

persault kirjoitti...

Kilpaurheilun leppymättömänä inhoajana olen ollut kiitollinen, että jälkeläisikseni olen saanut kaksi tyttölasta, joiden pitäminen kaidalla polulla eli poissa urheilun sairaasta maailmasta on ollut jokseenkin helppoa. Mikä henkien taistelu olisikaan käyty poikien tapauksessa. No, nyt on jo lapsenlapsiakin ja molemmat potria poikia. Saas nähdä miten käy. Paljon olen heidänkin kanssaan jo touhunnut, mutta sitä päivää ei tule, että vaari kuljettelisi heitä joihinkin "treeneihin". Sen verran tietysti voisi tehdä, että kuskaisi heidät esimerkiksi jääkiekkomatsiin, osoittaisi yleisöä ja sanoisi:"katso ihmistä".
Jos tämän tekisi riittävän nuoressa iässä, saattaapi olla, että pelästyisivät kerrasta. Ja muuta myrkynkylvöä sopivasti vaivihkaa. Sehän on vaarien ikiaikainen oikeus.
Todettakoon lopuksi, että minulla ei ole mitään ns. liikuntaa vastaan. Kuljen paljon metsissä (Lappia myöten), koko viime kesän (eläkeläinen) purjehdin ja meloskelin ympäri Saaristomerta. Mutta kilpailumielessä. Ei helvetti.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ihmettä tarkoittaa "kaapata keskeinen kansallinen kulttuuri-instituutio nuoremille sukupolville ja tulkita sitä heidän kollektiivisen elämänkokemuksensa kautta" (paitsi tietenkin vallan ottoa, jota nuoret aina vuorollaan yrittävät ja aikanaan onnistuvat)? Onko nuoremmilla sukupolvilla enää mitään kollektiivista elämänkokemusta? Vai puhuuko Smeds vain omasta kapeasta kulttuuriporukastaan (mikä ei tietenkään ratkaise, onko teos hyvä vai huono)?

Mitä tulee "Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen dominoivaksi nousseesta mahtipontiselle ja ryppyotsaisesta suomalaispatriotismista" niin eikö se nimemomana ollut silloisten nuorempien sukupolvien kamaa? Hehän nimenomaan veteraanikultin edessä lankesivat loveen, eivät nykyiset keski-ikäiset, jotka aikoinaan olivat ihan tarpeeksi harrastaneet "kansallisiin myytteihin kohdistuvaa älykästä pilkkaa".

Olen kuullut juttuja, että nykyisten historian opiskelijoiden piirissä on varsin kummallisia asenteita. Esim. Suomen armeija sotketaan joka paikkaan. Liioittelua vai ei?

Anonyymi kirjoitti...

Marjo: olen ollut havaitsevinani hiukkasen samaa tendenssiä muutamien tuntemieni henkilöiden yhteydessä. Tosin kaikki nämä kuuluvat kokoomusnuoriin... ;)

Niko kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1461862

siinä vähän juttua, kuka tietää pitääkö paikkansa... Sukari tuntuu auliisti jakelevan ainakin rahojaan... Eduskuntavaaliavustuksissahan puhutaan taskurahasta kun suhteutetaan ne esim. Sukarin tai Kyösti Kakkosen omaisuuteen...

Anonyymi kirjoitti...

Työelämän järkyttävä huonontumisen historia; ei ehdi blogia pitämään eikä naamakirjaa vilkaisemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Do You interesting how to [b]Buy Viagra per pill[/b]? You can find below...
[size=10]>>>[url=http://listita.info/go.php?sid=1][b]Buy Viagra per pill[/b][/url]<<<[/size]

[URL=http://imgwebsearch.com/30269/link/viagra%2C%20tramadol%2C%20zithromax%2C%20carisoprodol%2C%20buy%20cialis/1_valentine3.html][IMG]http://imgwebsearch.com/30269/img0/viagra%2C%20tramadol%2C%20zithromax%2C%20carisoprodol%2C%20buy%20cialis/1_valentine3.png[/IMG][/URL]
[URL=http://imgwebsearch.com/30269/link/buy%20viagra/3_headsex1.html][IMG]http://imgwebsearch.com/30269/img0/buy%20viagra/3_headsex1.png[/IMG][/URL]
[b]Bonus Policy[/b]
Order 3 or more products and get free Regular Airmail shipping!
Free Regular Airmail shipping for orders starting with $200.00!

Free insurance (guaranteed reshipment if delivery failed) for orders starting with $300.00!
[b]Description[/b]

Generic Viagra (sildenafil citrate; brand names include: Aphrodil / Edegra / Erasmo / Penegra / Revatio / Supra / Zwagra) is an effective treatment for erectile dysfunction regardless of the cause or duration of the problem or the age of the patient.
Sildenafil Citrate is the active ingredient used to treat erectile dysfunction (impotence) in men. It can help men who have erectile dysfunction get and sustain an erection when they are sexually excited.
Generic Viagra is manufactured in accordance with World Health Organization standards and guidelines (WHO-GMP). Also you can find on our sites.
Generic [url=http://viagra.gertantis.ru]legal buy viagra online[/url] is made with thorough reverse engineering for the sildenafil citrate molecule - a totally different process of making sildenafil and its reaction. That is why it takes effect in 15 minutes compared to other drugs which take 30-40 minutes to take effect.
[b]edinburgh uk news pages viagra feedblitz
Viagra And Deafness
Viagra Belgique
pharmaceutical side effects viagra
what does uing viagra do
viagra vitamins
modo de empleo viagra
[/b]
Even in the most sexually liberated and self-satisfied of nations, many people still yearn to burn more, to feel ready for bedding no matter what the clock says and to desire their partner of 23 years as much as they did when their love was brand new.
The market is saturated with books on how to revive a flagging libido or spice up monotonous sex, and sex therapists say “lack of desire” is one of the most common complaints they hear from patients, particularly women.

Anonyymi kirjoitti...

Post24, http://www.arlo.net/massacree/ online viagra, zyxy3, http://www.arlo.net/fccgb/ order viagra without prescription, hlpz5, http://www.arlo.net/fccgb/notes/ buy generic viagra, qbvh2, http://www.arlo.net/bytes/ cheap viagra online, wfmz8, http://www.arlo.net/live/ viagra

Anonyymi kirjoitti...

The artіcle pгovіdeѕ verified necessary to us.
Ιt’ѕ extremely useful and you
really aге сlеаrly quite
well-іnformеd in this regiоn. Υou have got popped
our face for you to ѵarious thoughts about this subject tοgether with іntriquing, notable anԁ sound articles.


my web-site: buy Valium
Feel free to surf my site Valium

Anonyymi kirjoitti...

Υоur ωrite-up offers establiѕhed necessaгy
to us. It’s veгy helpful аnd уou arе сleагly гeаlly exрегіenceԁ іn this region.
Yоu hаve got pοpρеd my own sight to various opіnion of this particular mаtteг alоng ωith intriguing and
reliаblе сontеnt matегіal.


Take a look аt my web blog ... http://tak-wiki.macam.Ac.il/index.php?title=משתמש:dixie25v
My page - buy viagra

Anonyymi kirjoitti...

Youг pοst provіdеs veгified helpful to me perѕοnallу.
It’s νery helpful аnd yοu're simply obviously quite well-informed of this type. You possess popped my eyes to be able to different thoughts about this kind of topic with interesting and strong articles.

Also visit my web page - www.carquack.com
Also see my web site :: Xenical

Anonyymi kirjoitti...

The report provides proven helpful to me personally.
ӏt’s veгy helpful and you're obviously really educated in this area. You get exposed my eye in order to varying views on this kind of topic with interesting and strong articles.

Feel free to surf to my weblog :: phentermine
Also see my webpage: phentermine