Paasitornin Nostradamus haastaa Siilinjärven marsalkan

Tulevaisuuden historiantutkijoiden ja Raamatun hermeneutikkojen taivaalta on parina viime päivänä satanut mannaa, siitä on kotimainen poliittinen keskustelu pitänyt huolen. Ensin valtiovarainministeri Jyrki Katainen vertasi käsillä olevaa taloudellista taantumaa talvisotaan, sitten emerituspääministeri Paavo Lipponen oikoi Jyrkiä Ylen Ykkösaamussa todeten, että pikemminkin kysymys on Harmageddonista, viimeisestä suuresta taistelusta pahan voimia vastaan.

Tilanteen vakavuus on siten varmasti kuulijakunnalle käynyt selväksi. Historiantutkimuksessa historian poliittinen käyttö on nykypäivänä oma elinvoimainen tutkimusalansa, jolle tällaiset ulostulot ovat varsinaisia kultamunia. Toisaalta osa historioitsijoista suhtautuu historian poliittiseen ryöstöviljelyyn samalla tavalla kuin Jeesus temppeliä markkinapaikkanaan pitäneisiin kauppiaisiin ja rahanvaihtajiin: he haluavat kaataa heidän pöytänsä ja ajaa heidät ruoska kädessä pois paikasta, jonka he toiminnallaan häpäisevät. Itse edustan ensimmäistä koulukuntaa ja katson, että historiaan nojautuvat lopun aikojen vertauskuvat ovat poliittisen retoriikan kuningaslaji, jossa sekä onnistumiset että epäonnistumiset nousevat aivan omiin sfääreihinsä.

Siinä missä opposition edustajille taloustaantuma edustaa apokalyptista uhkakuvaa, haluaa valtion rahakirstun päällä istuva kokoomus hillitä paniikkitunnelmia ja välttää ylilyöntejä kriisin torjumisessa. Ihan pientä vasaraa eivät kokoomuslaisetkaan kuitenkaan tyytyneet poliittisten metaforien työkalupakistaan kaivamaan. Talvisodalla ratsastaessaan Katainen antaa ymmärtää, että olemme saapuneet samanalaisen kansakunnan eksistentiaalisen hetken äärelle kuin talvella 1939-1940.

Haaste on valtava, mutta Kataisen mukaan historia näyttää tien onnelliseen tulevaisuuteen: "Yksituumaisina ja yhteistyöllä me suomalaiset olemme ennenkin vaikeissa paikoissa pärjänneet". Nyt ei ole aika harjoittaa "pikkunäppärää oppositiopolitiikkaa", "veneenkeikuttamista" tai "tahallisen sekaannuksen aiheuttamista kotirintamalla". Nyt on kaikkien oltava "yhteisissä torjuntatalkoissa" ja otettava paikkansa "yhdessä rintamassa torjumassa ulkopuolista uhkaa".

Historiantulkinnallisesta jämeryydestään huolimatta Katainen jätti käyttämättä monia sellaisia rinnastuksia, jotka olisivat tuoneet hänen viestiinsä mukavasti lisää isänmaallista potkua. Hän kyllä puhuu "kansainvälisestä finanssimarkkinoiden sairaudesta", mutta olisi voinut ihan suoraankin todeta, keitä tällä kertaa olivat ne tahot, jotka allekirjoittivat koko sotkun käynnistäneen Molotovin-Ribbentropin sopimuksen. Millaisia etupiirijakoja ulkopuoliset uhkaajat ovat tällä kertaa salaisessa lisäpöytäkirjassaan hahmotelleet?

Ampuiko Mainilan laukaukset kriisitunnelmilla tietoisesti pelaillut kotimainen oppositio vai media, vai tulivatko nekin rajojen ulkopuolelta? Uuden vuosituhannen O.W. Kuusisen viittaa olisi kätevästi voinut sovitella tuotantoaan ulkomaille siirtäneiden suomalaisyritysten hartioille, mutta ymmärrettävästi kokoomuspomo katsoi poliittisesti viisaaksi olla menemättä ihan niin pitkälle.

Katainen ilmoitti tavoitteeksi torjuntavoiton saavuttamisen, mutta millaisia Suomussalmia, Raatteen teitä ja Taipaleenjokia se tällä kertaa edellyttää? Millaiset ovat 2000-luvun talouden talvisodan Molotovin cocktailit ja mottitaktiikka? Kannaksen lumisissa metsissä vihollisen numeerista ja materiaalista ylivoimaa kavennettiin mm. suksien, ahkioiden, telttojen ja kamiinoiden avulla; millaisia tällä kertaa ovat ne kansalliset innovaatiot, joiden avulla ulkoisten uhkien vyöry pysäytetään?

Halusiko Katainen talvisotaan vetoamalla varoittaa myös tulossa olevista suuren mittaluokan menetyksistä ja negatiivista asioista? Ovatko työttömät ja syrjäytyneet tämän talvisodan sosiaalisia evakkoja? Millaisen Viipurin ja Karjalan menettämiseen nyt on syytä alkaa valmistautua? Varautuiko valtiovarainministeri rivien välissä myös epäonnistumiseen, tarvittinhan talvisodan torjuntavoittoon ihme?

Ajat ovat kovat, kun Lipposen kaltainen ruudinkatkuisen patriotismin ja sosialistisen älykköyden yhteensulautuma avoimesti hylkää kansallisen historian selitysvoiman ja turvautuu raamatullisiin vertauskuviin. Retorinen alku on mahtipontinen, mutta väkisinkin nousee mieleen tarkentavia lisäkysymyksiä. Johanneksen Ilmestyskirjassa Harmageddon mainitaan vain kertaalleen, mutta muuten lopun ajoista esitetään laajoja kuvauksia.

Mitä Lipponen siis halusi tarkalleen ottaen meille viestittää Ilmestyskirja-viittauksellaan? Väkisinkin tulee mieleen ajatus, että Nord Streamin konsulttimme ja teollisuuden etujen vannoutunut puolustajamme haluaa rivien välissä antaa meille vahvan signaalin siitä, että tilanteen kaikinpuolinen vakavuus on saanut hänet arvioimaan poliittista ja taloudellista ajatteluaan radikaalilla tavalla uudelleen.

Kuka Lipposen ajattelussa on se suurten vesien äärellä asuva suuri portto, jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet (Ilm. 17/1-2)? Raamatun lähempi tutkiminen tuo lähelle johtopäätöksen, että Lipponen tarkoittaa globaalia liberaalikapitalismia: "...hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet", "kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään", "hän on mainetta ja rikkautta ahnehtinut", "maailman kauppamiehet itkevät ja surevat häntä, sillä enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan", "sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, sinä lumosit noitakeinoillasi kansat ja johdit ne harhaan".

Entä sitten "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole"? Halusiko Lipponen meidän tässä kohtaa ajattelevan liberaalikapitalismin johtavan valtion USA:n rahoituslaitosten sosialisointeja ja tukipaketteja ontuvalle teollisuudelle? Kuten Lipponenkin totesi, "tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta", sillä peto "tulee vielä nousemaan syvyydestä".

"Siihen maljaan, johon hän on toisille juomansa sekoittanut, sekoittakaa häntä itseään varten kahta katkerampi juoma" - mitä ilmeisimmin Lipponen tarkoittaa kapitalismin ylilyöntien runteleman talouden tukemista mittavilla elvytyspaketeilla. Suuri ja mahtava Babylon ("suuri kaupunki, jonka vauraudesta rikastuivat kaikki merenkulkijat"), joka nyt tuhotaan, on ylikansallisten suuryritysten riistotalouden globaali imperiumi.

Kuka on se valkoinen ratsastaja, jonka silmät ovat kuin tulen liekit ja joka Harmageddonissa johtaa taivaalliset sotajoukot taisteluun pahan voimia vastaan? Tässä kohtaa Lipposen täsmällistä käsitystä ei ole helppo hahmottaa, mutta ilmiselvästi keynesiläisestä talouspolitiikasta on taottu se rautainen sauva, jolla ratsastaja kansoja paimentaa. Raamatun mukaan hänen "pukunaan on vereen kastettu viitta", ehkäpä Lipponen näin haluaa antaa piiloviestin myös pelastajan poliittisesta väristä.

Joka tapauksessa on hieno asia, että ykkösrivin yhteiskunnalliset älykkömme pitävät huolen siitä, ettei poliittinen retoriikkamme pääse vaipumaan brezhenviläisen pysähtyneisyyden tilaan. Suomalaiset poliitikot, kaivakaa joukolla esiin historiankirjanne ja Raamattunne ja marssikaa eteenpäin Jyrki "Mannerheim" Kataisen ja Paavo "Nostradamus" Lipposen viitoittamalla tiellä!