maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Kauppinen jyrähti

Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen on julkaissut Kevan ja Nova Groupin yhteyksiä vaalirahoitusasiassa koskevan vastineen, jossa hän tuomitsee kovin sanoin uutisoinnin tason ja kertoo pohtivansa sekä oikeustoimia että kantelua Julkisen Sanan Neuvostolle.

Nopeana kommenttina Kauppisen ulostuloon on sanottava, että ottaen huomioon asian mittasuhteet, vakavuuden ja koko kuvion erikoisuuden, yllättävää ärhäkkyyttä Kevan toimitusjohtajalta. En tiedä ovatko suhteellisuuden- ja tilannetaju ihan pysyneet kyydissä.

Mielenkiintoisimpaan ja polttavimpaan kysymykseen Kauppinen ei tarjoa vastausta. Mitä ihmettä teki Kuntien eläkevakuutusrahaston johtaja vaalirahoitusta koskeneessa tapaamisessa? Keskustan puoluetoimiston mukaan tapaaminen kutsuttiin yrittäjien eli paikalla myös olleiden Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen pyynnöstä. Pyysivätkö nämä herrat puoluetoimistoa kutsumaan Kauppisen vai lisäsikö hänet jakeluun esimerkiksi puoluesihteeri Korhonen? Ja minkä vuoksi? Se on Vanhasen suullakin kuultu, että tapaamisen aiheena oli Nova Groupin tuki keskustapuolueelle ja puoluerahoitus muutenkin (HS 19.6.2009).

Merisalo kertoi myöhemmin, että Tapani Yli-Saunamäki laati niiden kansanedustajien listan, joita Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n ja Nova Groupin kautta sittemmin tuettiin, tämän tapaamisen jälkeen.

Vastineessaan Kauppinen alleviivaa, ettei Keva ole "missään vaiheessa maksanut euroakaan Nova Groupille eikä millekään muulle tähän ryhmään kuluvalle yritykselle". Kuitenkin Ylen uutisten mukaan Keva on kolmen vuoden aikana ostanut 240 000 euron edestä Novan vuokravälityspalveluja. Sen voisi joku journalisti penkoa esiin, välittikö Nova Kevalle vuokralaisina keskustalaisen liikenneministeri Anu Vehviläisen, kansanedustaja Hannes Mannisen ja Mirja Vehkaperän sekä kokoomuslaisen sisäministeri Anne Holmlundin. Näistähän kaksi ensin mainittua saivat myös KMS:n vaalitukea. Eihän asiassa mitään rikollista tai sääntöjenvastaista olisi, mutta olisipa se taas hassu sattuma sekin.

Lueskelin ajankulukseni laitilalaisen keskustan kansanedustajan Timo Kauniston blogia. 13.6. julkaistun kirjoituksen perusteella voisi kuvitella, ettei Kaunisto lukeudu ihan sisäpiiriin tai ainakaan puoluetoimiston suosikkeihin. Suora sitaatti:

"Ensiksikin: mihin puolue tarvitsee järjestön ulkopuolisia rahanpesujärjestöjä? Miksi niissä touhuavat liikemiehet ja puoluetoimiston väki yhdessä. Toiseksi: kenelle, miten ja millä perusteilla vaalirahoitus ohjataan. Kolmanneksi: mikä ihme on puolueen ympärille rakennettu Apollo-group, mikä sen tarkoitus oikein on."

Kun nyt on vauhtiin päästy, voisivat tiedotusvälineet ryhtyä valaisemaan yleisöä myös tuosta Apollo Group Oy:sta ja sen tarkoituksesta. Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen mukaan yrityksen strateginen johtoo koostuu seuraavista henkilöistä: Elsi Katainen, Aki Haaro, Jarmo Korhonen ja Antti Rantakangas. Apollo Groupin nimi tuli esiin myös taannoisten vaalirahoitusilmoitusten yhteydessä taulukaupan harjoittajana.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauppinen erosi blogisi jälkeen. Perusteena on mm."Kuntien eläkevakuutuksen jouduttua mielestäni väärin perustein kovan julkisen hyökkäyksen kohteeksi,..."

Keva ei ollut hyökkäyksen kohteena, vaan Kauppinen itse on pahasti epäilyksenalaisena. Esität hyviä kysymyksiä, jotka eivät ratkea Kauppisen eikä edes Korhosen tai Vanhasenkaan eroamisella.

Pahinta koko "skandaalissa" on se, että puoluetta tukemalla on nähtävästi saatu myös vastiketta mm. kaavoituksen muodossa. Olisi hyvä selvittää kuinka paljon vastaavaa on ylipäätään suomalaisessa politiikassa.

Kokoomus on ulkoistanut varainhankintansa omistamiinsa yhtiöihin eikä niiden saamia "lahjoituksia" ilman poliisia/tutkivaa journalismia saa selville. Millaisia vastikkeellisuuksia sieltä paljastuisi? Perheyrittäjien liiton vaikutusvalta hallitusneuvotteluissa antaa olettaa jotain. Myös jotkut muut nykyhallituksen toimet.

Palkansaajajärjestöjen tunnettu tuki vasemmistolle on vähän toisenlaista vastikkeellisuutta ja liittyy enemmänkin mm. työelämän kehittämiseen. Palkankorotuksiin ei puolueilla ole vaikutusmahdollisuuksia, mutta työelämää koskevaan lainsäädäntöön kyllä.

RKP:lla on omat rahakkaat säätiönsä kuten suurilla puolueillakin.

Jussi Jalonen kirjoitti...

Omasta puolestani pidin ihan älyttömän hauskana, kun nyt kävi ilmi että MELA on pumpannut rahaa Esa Härmälän eurovaalikampanjaan. Lehdethän otsikoivat tapauksen sanoin "viljelijäin eläkerahoilla tuettiin keskustan Härmälää", mutta jokainen totta kai muistaa että kiitos Tieteentekijäin Liiton taannoin läpiajaman uudistuksen, kyseessä ovat myös yliopistojen apurahatutkijain rahat.

Hetken aikaa kävi mielessä, että kirjoittaisin piruillakseni Liiton asianosaisille kiitokset siitä, että meidät on nyt velvoitettu maksamaan apurahoistamme kymmenyksiä instituutiolle, joka kuluttaa nekin summat keskustalaisten poliitikkojen vaalikampanjoihin. Mahtavaa!


Cheers,

J. J.