tiistaina, maaliskuuta 22, 2011

The Boat Race, joukkue-esittelyt

Tässä lyhyet esittelyt lauantaina soudettavan Oxford-Cambridge -kisan joukkueista.

CAMBRIDGE BLUE BOAT

MIKE THORP
Viime vuonna oman kisansa voittaneessa kakkoskasissa (Goldie). Edustanut Britanniaa junnujen epävirallisissa EM-kisoissa (Coupe de la Jounesse) vuonna 2008, jossa souti kisan voittaneessa kahdeksikossa. Tavoittelee paikkaa brittien olympiajoukkueessa, mutta matka on pitkä, sillä ei ole vielä onnistunut raivaamaan tietään edes brittien soutuliiton kehitysryhmään. Toisen vuoden historianopiskelija.
Kansallisuus: britti
Ikä: 20
Mitat: 193 cm, 88.4 kg

JOEL JENNINGS
Viime vuoden voittoisan kakkoskasin tahtiairo. Sheffieldiläisellä ei ole kansainvälistä kisakokemusta eikä hän ole maajoukkueeseen edes pyrkimässä. Kovan tason kilpailukokemus rajoittuu kahteen Boat Racen kakkoskasien kisan starttiin. Isä ja isoisä pelasivat ammattilaisina rugbya. Aloitti biofysiikan alan väitöskirjantekijänä viime syksynä.
Kansallisuu: britti
Ikä: 23
Mitat: 195 cm, 98.2 kg

DAN RIX-STANDING
Edusti Britanniaa juniorien maailmanmestaruuskilpailussa 2008 Itävallan Linzissä kahdeksikkosoutajana, tuloksena viides sija. 2009 voitti juniorien pariaironeloskisan (Fawley Cup) Henley regatassa ja souti samalla joukkueella saman vuoden Head of the Rivers-kisan kaikkien joukkueiden kuudenneksi nopeimman ajan. Ei kuulu liiton valmennusryhmiin. Toisen vuoden luonnontieteiden opiskelija.
Kansallisuus: britti
Ikä: 20
Mitat: 197 cm, 89.0 kg

HARDY CUBASCH
Oli häviämässä vuoden 2009 kisaa. Viime vuonna putosi ykköskasista sitkeän rannevamman vuoksi, mutta oli mukana voittamassa kakkoskasien lähtöä. Edustanut Australiaa MM-tasolla aikuisissa, alle 23-vuotiaissa ja junioreissa. Perämiehellisen kaksikon (ei-olympialuokka) maailmestaruus 2005, kahdeksikon MM-hopeaa U23-kisoissa 2003. 2000 metrin sisäsoudussa useita kertoja alle kuuden minuutin. Opiskelee vuoden mittaisessa maganement-koulutusohjelmassa, eli suomeksi sanottuna roikkuu mukana päästäkseen kisaamaan.
Kansallisuus: australialainen
Ikä: 30
Mitat: 196 cm, 99.8 kg

GEORGE NASH
Yksi kolmesta jäljellä olevasta viime vuoden voittajasta. Viime vuonna perämiehettämän nelosen U23-MM-hopeaa Valko-Venäjän Brestissä ja kahdeksikkosoudun mestaruus Unkarissa yliopistosoudun MM-kisoissa, jossa jättivät toiseksi Viroa aikuisten EM-tasolla maajoukkueena edustaneen ja vuonna 2007 U23-maailmanmestaruuden napanneen kasin. Junioreissa perämiehettömän nelosen maailmanmestaruus 2007, mukana brittisoutuliiton kehitysryhmässä. Helmikuussa maajoukkuetesteissä kaksikolla 11 yhdessä Daniel Ouseleyn kanssa. Veti 2007 ergolla BIRC:ssä 18-vuotiaana 6:12.1
Kansallisuus: britti
Ikä: 21
Mitat: 194 cm, 97.4 kg

GEOFF ROTH
Toinen kolmesta viime vuoden voittajasta tämän vuoden joukkueessa. Nostettiin viime vuonna Code Sternalin tilalle kakkoskasin tahtiairon paikalta ykkösmiehistöön kun starttiin oli alle kolme viikkoa aikaa.
Edustanut Kanadaa kahdeksikkosoutajana U23-tasolla, tuloksina 7. sija (2007) ja 5. sija (2009). Voittanut USA:n suurimman kahdeksikkokilpailun San Diego Crew Classicin University of California, Berkeleyn joukkueessa. Tavoitteena päästä Kanadan maajoukkueeseen. Pääaineena kaksivuotinen ”land economy”, viimeistä vuotta viedään.
Kansallisuus: kanadalainen
Ikä: 23
Mitat: 195 cm, 91.6 kg

DEREK RASMUSSEN
Cambridge University Boat Clubin presidentti ja viime vuoden voittaja tällä samalla paikalla veneessä. Souti vuonna 2008 U23-maailmanmestaruuden voittaneessa USA:n kahdeksikossa. Samana vuonna voitti 17 amerikkalaisen soutuyliopiston Eastern Sprints –mestaruusregatan ja USA:n kansallisen yliopistomestaruuden Wisconsinin yliopiston kahdeksikossa. Jälkimmäisen kisan voittoaika 5:31.1 kertoo paljon siitä, millä tasolla amerikkalaisessa yliopistosoudussa liikutaan. Kolme tuosta joukkueesta istui myös USA:n U23-maailmanmestarikahdeksikossa. Ainakaan tällä hetkellä pitkällä mutta varsin hoikalla Rasmussenilla ei ole maajoukkueambitioita, vaan soutu-uran ykköstavoitteena voittaa The Boat Race toistamiseen. Toisen vuoden taloustieteen opiskelija.
Kansallisuus: amerikkalainen
Ikä: 24
Mitat: 196 cm, 81.4 kg

DAVID NELSON
Viime syksynä opiskelunsa aloittanut täysin uusi nimi suoraan tahtiairon paikalle. Nelson edusti Australiaa juniorien MM-kisoissa perämiehellisessä nelosessa 2001 (7. sija) ja U23-MM-kisoissa kahdeksikossa (8. sija) vuonna 2005. Kilpaillut Australiassa myös siellä erittäin suositussa surfboat rowingissa. Ensimmäisen vuoden taloustieteen opiskelija.
Kansallisuus: australialainen
Ikä: 27
Mitat: 185 cm, 94.8 kg

LIZ BOX
Viime vuoden kakkoskasien kisan voittoisa peränainen. 2009 ohjasti Cambridgen aiemmin kisaviikolla käytävän kevyen luokan kilpailun voittoon. Perämiehistä selvästi kokeneempi. Opiskelee teologiaa yhden vuoden mittaisella kurssilla.
Kansallisuus: brittiläis-australialainen
Ikä: 23
Mitat: 161 cm, 52.6 kg


OXFORD BLUE BOAT

MORITZ HAFNER
Oli viime vuonna häviämässä kakkoskasien kisaa. Zürichiläinen on edustanut Sveitsiä U23-maailmanmestaruuskisoissa 2002 kevyessä pariaironelosessa (8. sija), 2005 kevyessä nelosessa (6. sija) ja 2006 kevyessä nelosessa (8. sija). Tämän jälkeen vaihtoi Saksan edustusasuun, soutaen aikuisten tasolla MM-kisoissa 2009 kevyttä kahdeksikkoa (6. sija). Sisäsoudun MM-kisoissa 2009 kevyen pronssilla ajalla 6:15.3. Souti vuosina 2007-2009 Harvardin yliopiston kahdeksikkojoukkueessa, tuloksena USA:n yliopistomestaruuskisojen hopeaa 2007 ja pronssia 2009. Tuli syksyllä 2009 Harvardista Oxfordiin opiskelemaan kaksivuotiseen taloustieteen koulutusohjelmaan.
Kansallisuus: sveitsiläis-saksalainen
Ikä: 26
Mitat: 180 cm, 80.4 kg

BEN MYERS
Oxford University Boat Clubin presidentti ja ainoa viime vuoden hävinneessä miehistössä soutanut edelleen mukana oleva. Kansainvälisellä tasolla kilpaillut Englannin, Irlannin, Walesin ja Skotlannin joukkueiden välisessä Home International Regatassa, jossa voitti Walesin kahdeksikossa juniorimestaruuden 2008 ja perämiehettömässä nelosessa 2009. On pyrkimässä Britannian U23-maajoukkueeseen, souti lokakuun testileirillä 2000 metriä ergolla aikaan 6:10.0 ja oli viiden kilometrin yksikkökisassa 67. yhteensä 89 soutajan joukossa. Kolmannen vuoden fysiikan opiskelija.
Kansallisuus: britti/walesilainen
Ikä: 21
Mitat: 188 cm, 98 kg

ALEC DENT
Erosi OUBC:n presidentin paikalta, kun joutui pitämään treenitaukoa selkävamman takia. Ollut mukana kakkoskasien kisassa kahdesti, tuloksena voitto vuonna 2009 ja häviö viime vuonna tahtiairona. Ei lainkaan kansainvälistä kilpailukokemusta. Opiskelee yhden vuoden kurssilla ”internetin yhteiskuntatieteitä”, mikä kyllä kelpaisi minullekin.
Kansallisuus: brittiläis-ranskalainen
Ikä: 21
Mitat: 193 cm, 89.8 kg

BEN ELLISON
Voitti viime vuonna varamiesten eli soutajien numero 17-18 (8 parasta ykköskasiin, 8 seuraavaa kakkoskasiin) välisen perämiehettömän kaksikon kilpailun. Hänelläkään ei ole kansainvälistä kilpailukokemusta lainkaan, nyt oikeastaan ensimmäisessä todella isossa startissaan. Toisen vuoden politiikan tutkimuksen opiskelija.
Kansallisuus: britti
Ikä: 22
Mitat: 190 cm, 93.8 kg

KARL HUDSPITH
Soudun saralla monien huippujen (mm. Martin Cross, Greg ja Jonny Searle, vuoden 2003 Boat Racessa soutaneet Smithin ja Livingstonen veljekset) alkukasvatuksesta vastanneen Hampton Schoolin kasvatti kuuluu Britannian soutuliiton kehitysryhmään. Vuonna 2010 U23-MM-pronssia kahdeksikossa ja yliopistosoudun MM-kultaa samassa joukkueessa Cambridgen miehistössä soutavan George Nashin kanssa. 2009 U23-kisoissa yhdeksäs perämiehettömässä nelosessa, 2007 viides kahdeksikossa. Juniorien MM-kisoissa neljäs sija 2006 kahdeksikossa. Helmikuun maajoukkuetesteissä oli yhdessä edessään istuvan Constantine Louloudisin kanssa perämiehettömässä kaksikossa seitsemänsiä, voittivat mm. parin Greg Searle (kaksikon olympiavoittaja 1992 ja kahdeksan arvokisamitalin mies) – Tom Broadway (kasin MM-hopeaa 2010). Kaikki heitä kovempaa soutaneet olivat maajoukkuemiehiä ja arvokisamitalisteja kaksikosta, nelosesta tai kahdeksikosta. Opiskelee yhden vuoden kliinisen lääketieteen kurssilla.
Kansallisuus: britti
Ikä: 22
Mitat: 199 cm, 92.6 kg

CONSTANTINE LOULOUDIS
Hudspithin tavoin brittiläisen soudun koviin tulevaisuuden nimiin laskettava kreikkalaista sukujuurta oleva Louloudis voitti U23-MM-hopeaa nelosessa viime vuonna ja juniorien MM-kultaa niin ikään nelosessa vuonna 2009. Voittanut Henleyn regatan koulukaseille tarkoitetun Princess Elizabeth Challenge Cupin kahdesti Etonin joukkueessa. Lokakuussa maajoukkuetesteissä ergolla 6:09.9, 5km yksikkösoudussa 3. nopein 89:n soutajan joukossa. Hudspithin kanssa kaksikon maajoukkuekarsinnoissa seitsemäs, ks. edellä. Ensimmäisen vuoden klassisen kirjallisuuden opiskelija.
Kansallisuus: britti
Ikä: 19
Mitat: 190 cm, 93.2 kg

GEORGE WHITTAKER
29-vuotiaana tämän vuoden kisan veteraaniosastoa edustava Whittaker aloitti soudun jo vuonna 1993. Edustanut Britanniaa U23-MM-kisoissa vuonna 2003 perämiehettömässä nelosessa (11. sija, samassa veneessä Pekingissä kasin olympiahopealle soutanut Tom Broadway). Vuotta myöhemmin voitti Henleyn regatassa ensimmäisen opiskelijoiden perämiehellisen nelosen kisan. Paras vuosi 2006, jolloin palkintokaappiin tulivat Kansanyhteisön mestaruuskisoista (joihin osallistuvat soutajat ovat tyypillisimmin maajoukkueiden ja valmennusryhmien portteja kolkuttelevia nuoria nousevia kykyjä) kasin ja perämiehellisen nelosen voitot. sekä Britannian mestaruus perämiehettömässä kaksikossa (Etonin MM-kisoihin valmistautuneet maajoukkuemiehet eivät tuohon kisaan osallistuneet). Kovana meriittinä myös perämiehettömille nelosille tarkoitetun Visitor’s Challenge Cupin voitto Henleyn regatassa 2008 sekä Sculler’s Head of the River –yksikkökisan voitto vuodelta 2007. Tämän Boat Racen radalla mutta päinvastaiseen suuntaan soudettavan kisan voittajiin lukeutuvat myös mm. Mahe Drysdale ja Alain Campbell. Tämän mittaiselle kaverille kova ergoennätys 6:00.3 tehty kuusi vuotta sitten Britannian mestaruuskisoissa, lokakuussa 2010 maajoukkuetesteissä 6:09.0. Yksikkö kulkee edelleen: maajoukkuetesteissä lokakuussa 5000 metrin yksikkösoudussa nopein 89:stä viivalle asettuneesta (Uuden Seelannin MM-kisoihin osallistuneet eivät olleet mukana).

Opiskelee liikkeenjohtoa yksivuotisella kurssilla.
Kansallisuus: britti
Ikä: 29
Mitat: 182 cm, 87.2 kg

SIMON HISLOP
Whittakerin soutukaveri Imperial Collegesta, Henleyssä tämän kanssa voittamassa ensimmäistä opiskelijoiden perämiehellisen nelosen lähtöä 2004 ja Visitor’s Challenge Cupia 2008. Valittiin Britanniaan kasiin vuoden 2008 U23-MM-kisoihin, mutta loukkaantui eikä päässyt matkaan. Viime vuoden huhtikuussa Hislopilla todettiin kivessyöpä, josta on kuitenkin leikkauksen jälkeen täysin parantunut. Opiskelee yhden vuoden ortopedisen kirurgian koulutusohjelmassa. Ergolla parhaimmillaan alle kuuden minuutin, lokakuussa 2010 maajoukkuetesteissä 6:06.2, viiden kilometrin yksikkökisassa viidestoista 89:n soutajan joukossa.
Kansallisuus: britti
Ikä: 26
Mitat: 193 cm, 92.6 kg

SAM WINTER-LEVY
Aiemmin Home Countries Regatta –kisassa esiintynyt nuori mies on nyt ylivoimaisesti kovimmassa kisassaan perämiehen tehtävissä. Ei ole toiminut perämiehenä Championship Coursella aiemmin, mikä antaa selvän edun Cambridgen peränaiselle Liz Boxille. Ensimmäisen vuoden englannin kielen opiskelija.
Kansallisuus: britti
Ikä: 18
Mitat: 178 cm, 54.6 kg.

1 kommentti:

Jaakko kirjoitti...

Meelis Lootus naapurista ei siis vielä yltänyt Oxfordin ykköskokoonpanoon?