lauantaina, maaliskuuta 26, 2011

Selvä voitto Oxfordille


Ei ollut tämänvuotinen kisa jännityksen puolesta mikään korvaamaton spektaakkeli. Oxford otti tiukan noston puolentoista ja kahden kilometrin välillä, siirtyen veneenmitan johtoon. Surreyn mutkan puolentoista veneenmitan etu piti paikkansa, ja kun Chiswick Eyotille tultiin, vettä oli välissä jo kunnolla. Barnes Bridgeä lähestyttäessä Cambridge yritti vielä kivuta takaisin tahtia nostamalla, mutta eroa tuli metri metriltä lisää.

Simon Hislop tahdissa oli äärimmäisen vakuuttava. Hän on ilmiselvästi kovemman luokan soutaja kuin mitä ansioluettelo osoittaa. Tässä vaikuttaa viime keväänä todettu kivessyöpä,jonka vuoksi Hislopin suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Hänelle jos kenelle voiton suo, sillä epäonnea on riittänyt. Hislop valittiin vuonna 2008 Britannian U23-maajoukkuekahdeksikkoon, mutta joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen takia.

Valmentaja Sean Bowden oli rakentanut joukkueen aivan tietyllä reseptillä: tahtipäähän peräkkäisinä pareina paljon yhteen soutaneet Hislop-Whittaker ja Louloudis-Hudspith. Keulanelosen tehtävänä oli yksinkertaisesti yrittää tehdä homma perässä mahdollisimman tarkoin, roikkua mukana ja olla katkeamatta. Ellison-Dent-Myers-Hafner hoitivat homman, ja eroa tuli jo aikaisessa vaiheessa niin paljon, että Oxford sai jopa pudotettua tahtia ja keskityttyä yksinkertaisesti vaan pitämän homman rentona ja hauskana puolivälin jälkeen. Valmentaja Trapmoren päätöksestä laittaa vuosikaudet kovista kisoista syrjässä ollut David Nelson tahtiin varmasti keskustellaan Cambridgen venevajalla pitkään.

Ei kommentteja: